perjantai 29. maaliskuuta 2019

Paluu sirkuksen ja blogin pariin

Heräsin tänä aamuna aikaisin. Olen palannut asumaan vaunuun ja sirkuskiertue alkaa viikon päästä. Aamurutiineihin kuuluu aina kahvin ja aamutelevision lisäksi sirkustelttablogi. Kari osaa mukavalla tavalla kertoa sirkusmaailman asioista sekä historiasta. Kaikki tämä tietysti suomalaisin silmin. Sirkustelttaa lukiessa aloin miettiä, että oliko minullakin joskus blogi? Sehän löytyi! Ja pienellä muistelulla löysin myös salasanan. Nyt olenkin tässä jo istumassa ja kirjoittamassa. Ehkä tänne voisi aina välillä jotain pientä tekstiä lisäillä. Sitä ei tietysti voi tietää, että kuka tätä lukee ja lukeeko kukaan. Mutta jos ei muuta iloa tästä ole, niin ehkä muutaman vuoden päästä alan lukea ja itse ilahdun.

Aamuinen näkymä vaunun ikkunasta


Tämä vaihe vuodesta on aika jännä. Pakkaan kotini ja siirryn vaunuun asumaan. Pikkuhiljaa sirkukselle alkaa tulla taiteilijoita ja kaikki ovat pukeutuneet lämpimästä. Sitten sitä miettii kun katselee topattuja ihmisiä, että mitähän kukakin esittää. Vanhoja tuttujakin on kiertueelle tulossa mm. Vicky ja Pablo Garcia, Pat Clarrison koirien kanssa. Ehdin myös tutustua klovniimme ennakkoon. Vierailin Andrén luona Zurichissa. Odotan innolla, että suomalaiset pääsevat tutustumaa tähän hauskuuttajaan. Sellaisen pienen salaisuuden voin paljastaa, että meillä pitäisi Andrén kanssa olla pieni yhteinen musiikkinumero tämän vuoden ohjelmassa. En ole vielä kovin ahkerasti harjoitellut tuota. Viime yönä heräsin keskellä yötä ja aloin jännittää tuota numeroa. Kaivoin Andrén erikoisen instrumentin ja aloin harjoitella. Anteeksi vaan naapurivaunun asukkaille, jos yrititte nukkua.

Vierailulla klovni Andrén luona maaliskuussa 2019

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Linnéa Lentolisko


Klovni Sebastian Dinopuistossa esitys tarvitsi koomisen hahmon, jonka kanssa voi esittää vatsastapuhumista. Veljeni oli jo kauan sitten ehdottanut lentoliskoa, joten sellainen oli tehtävä.

Koska vatsastapuhuja nukkea kannatellaan usein pitkiäkin aikoja yhdellä kädellä, on nuken oltava keveä. Solumuovi toimi tällaisessa parhaiten. Se on myös mukavan joustava materiaali, mistä on apua, kun nukkeja pitää sulloa laukkuun. Muutoin nukkeja säilyttäessä roikuttaminen olisi paras vaihtoehto. Painovoima voi nimittäin tehdä pehmeille nukeille temppujaan.

Kuvassa iloisen näköinen veljenpoikani pitelee nuken raakiletta. Rakensin vartaloon hieman luurankomaisen rakenteen, joka jousti mukavasti nukkea käyttäessä. Vartalo ei ole kuitenkaan täysin pehmeä, joten se pitää muotonsa, vaikkei sitä tue.




Halusin tehdä lentoliskon jaloista hieman suuremmat, melkein tassumaiset. Tämä on pientä hassuttelua, nyt kun ei ole tekemässä lintua, vaan eläintä, mikä ei hurjan monelle ole niin tuttu. Aikaisemmin laitoin jalkoihin magneetteja tai tarranauhoja, jotta eläin pysyisi orrella, mutta nyt tein vain riittävän syvät tassut. Nämä myös joustavat hieman, mikä auttaa jalkojen asettumisessa.




Siipi sai tuekseen kuumalla ilmalla taivutetun muovikepin. Lisäsin myöhemmin siipien taakse ohjauskepit, jolla yksi nukettaja pystyy liikuttelemaan siipiä yhdellä kädellä. Usein lisään nukeille mahdollisuuden laittaa ohjauskepin, vaikkei niitä tulisikaan. Tämä on sen takia, että myöhemmin keppien lisääminen voi olla todella vaikeaa. Pienet renkulat ranteessa tai siivessä taas ei haittaa lainkaan.


 Yksityiskohtina lisäilin karvaa tuomaan hieman väriä ja liikkuvuutta hahmoon. Hauska pieni lisä oli lentäjän lakki, jonka ompelin sopimaan tälle söpölle lentoliskolle nimeltään Linnéa.


perjantai 19. helmikuuta 2016

Risto Triceratops VALMIS!

Tällainen tästä dinovauvasti sit tuli!


Risto Triceratops iho

 Kun koko dino oli saanut monta kerrosta paperimassaa päälle ja pinta oli tarpeeksi kova, oli aika lisätä iho. Kaulan kohdalle tein vielä hieman solumuovisia "jänteitä", jotta pää pitäisi asentonsa myös ilman nukettajaa.

Ihona toimi joustava ohut trikoo, jota kiinnitin kuumaliimalla ympäri saurusta.

Trikoon saumat ompelin käsin, jotta jälki olisi huomaamaton.

 Kun koko dino oli päällystetty, huomasin, että en rypyttänyt ihoa tarpeeksi. Otin samaa trikoota ja lisäsin rypytettyjä osioita kylkiin, selkään ja vatsaan.
Kun iho rypytyksineen oli valmis halusin pintaan lisää tekstuuria. Käytin tähän kuumaliimaa sekä tavallista maitoliimaa. Koska liimaa lisättiin täplinä se ei vaikuttanut ihon joustavuuteen.

 Kun liima oli kuivunut oli jäljellä enää maalaaminen. Tähän käytin akryylimaalia ja maalaamista tein monia kerroksia uudelleen ja uudelleen. Aloitin tummista väreistä ja varjoista. Etenin kohto vaaleampia sävyjä ja ulkonevia kohtia.
L

torstai 18. helmikuuta 2016

Risto Triceratops uusi vartalo

Ensimmäisen vartalo oli päähän verrattuna liian suuri. Aloin tehdä uutta kiireen (tai laiskuuden) vuoksi en tehnyt uutta enää solumuovista, vaan kokosin pahvista ja ilmapalloista vartalon mallin, jonka päällystin paperimassalla.




Tästä tuli paljon sopivampi vartaloa kaverille. Takana näette aukon, josta nukkea on tarkoitus liikutella. Kaulasta yritin tehdä mahdollisimman joustavan, mutta kestävän. Jaloissa on sama idea, kun ensimmäisessä vartalossa, jotta ne liikkuisivat hyvin käytössä.




torstai 4. helmikuuta 2016

Risto Triceratops silmät


Kokeilin uutta juttua silmien kanssa. Leikkasin silmät palautuspullon pohjasta (juu, pantti jäi saamatta) ja maalasin ne näihin. Käytin apuna pois pyyhittävää tussia, jolla piirsin renkaat silmien ulkopuolelle. Myöhemmin, pyyhin nämä pois. Sitten maalasin alkaen mustasta. Tein värin kerrallaan musta - punainen - keltainen.

Pullon pohjat osoittautuivat muuten aivan hyviksi silmiksi, mutta toinen silmä meinasi sulaa kuumaliimasta. Muovi oli melko ohutta, joten liimauksen kanssa sai olla varovainen. Ennen liimausta muistin maalata silmien ympärykset. Tämä on hyvä idea, niin ei tarvitse pelätä silmien maalaamista vahingossa.



tiistai 26. tammikuuta 2016

Risto Triceratops Ups...


Sovittelin paperimassapäätä solumuovi vartaloon ja huomasin, että pää on liian pieni. Nyt oli vain kaksi vaihtoehtoa: joko kasvattaa pään harjaosaa tai tehdä uusi vartalo. Päädyin uuden vartalon tekoon. Tälle ylisuurelle vartalolle varmaan tulee muuta käyttöä.